helmikuu 27, 2023 • Olli Sovijärvi

Tärkeimmät terveyden ja pitkäikäisyyden biomarkkerit

Veren biomarkkerit (eli veriarvot) ovat ratkaisevan tärkeitä arvioitaessa ihmisen yleistä terveyttä ja pitkäikäisyyttä. Vaikka kunkin biomarkkerin merkitys voi vaihdella henkilön iän, sukupuolen, sairaushistorian ja yleisen terveyden perusteella, on olemassa ainakin 45 välttämätöntä veribiomarkkeria, joita käytetään yleisesti terveyden ja pitkäikäisyyden indikaattoreina ja jotka perustuvat tieteelliseen tutkimukseen.

On tärkeää huomata, että vaikka veribiomarkkereiden testaaminen on hyvä alku, se ei ole ainoa tapa mitata terveyttä ja pitkäikäisyyttä. Muita testejä ja markkereita, jotka voivat tarjota kattavamman kuvan terveydestä ja pitkäikäisyydestä, ovat orgaanisten happojen testi, joka mittaa ravitsemuksellisia ja metabolisia biomarkkereita sekä virtsan aminohappojen ja veren rasvahappojen tasot. Lisäksi mikrobiotan ja mikrobiomin kvantifiointi voi tarjota olennaista tietoa suoliston terveydestä ja sen vaikutuksista yleiseen terveyteen.

Näiden lisäksi korkealaatuinen ja kattava geneettinen testi (DNA) voi tarjota tietoa yksilön geneettisestä profiilista ja potentiaalisista geneettisistä taipumuksista tietyille sairauksille. Epigeneettinen testi voi myös tarjota tietoa siitä, kuinka elämäntapa ja ympäristötekijät vaikuttavat geenien ilmentymiseen ja mahdollisiin terveysvaikutuksiin. Siksi on tärkeää harkita näiden testien ja markkerien yhdistämistä saadaksesi täydellisen kuvan yksilön terveydestä ja pitkäikäisyydestä.

Johdanto

Yleisesti viitealueelle mahtuvia arvoja pidetään aina normaaleina. Viitearvojen eli viitevälin sisällä tulos siis tulkitaan ”normaaliksi”. Laboratoriolääketieteessä käytetään termiä ”normaali” lainausmerkeissä sen vuoksi, ettei ole olemassa mitään selkeää ajaa sille, mikä on normaalia ja mikä ei. Tämän vuoksi "normaaliarvojen" sijaan käytetäänkin termiä viitearvot.

Laboratoriotulos voi olla jonkin verran viitearvoa suurempi tai pienempi ilman, että henkilö olisi sairas. Hyvän terveyden ylläpidon ja sairauksien ennaltaehkäisyn näkökulmasta katsottuna tällainen tarkastelu on kuitenkin ongelmallista. Mikäli terveydeksi katsotaan vain sairauden puuttumista, on yllä mainittu tulkinta toki oikein. Mutta mikäli terveydeksi katsotaan sekä väestö- että yksilötasolla elinvoimaista ja hyvää terveyttä, voidaan viitearvoja tarkastella eri näkökulmasta.

Maailman terveysjärjestö WHO on vuonna 2014 antamassa laajassa lausunnossaan ottanut myös tähän asiaan kantaa: Viimeisin laaja raportti kantaakin otsikkoa Not merely the absence of disease. Vuonna 2016 International Journal of Epidemiology -lehdessä julkaistussa artikkelissa otsikoitiin seuraavasti: ”Health is not just the absence of disease...”. Kansainvälinen ymmärrys on selvästi alkanut lisääntyä myös tämän osalta, ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on nousemassa sairaudenhoitojärjestelmän rinnalle yhtä tärkeänä osana.

Mikä on optimaalinen taso?

Tieteellisissä tutkimuksissa ei suinkaan ole kaikille laboratoriomarkkereille olemassa niin sanotusti optimaalisia arvoja, mutta joidenkin kohdalla näitä on selvästi määritelty. Optimaaliset arvot perustuvat esimerkiksi väestötason havaintoihin alhaisimmasta kuolleisuudesta tai esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien todennäköisimmistä ennaltaehkäisystä kyseiseen markkeriin liittyen. Testosteroniarvoen osalta esimerkiksi tiedetään, että viitealueen alaosassa oleva tulos voi jo tarkoittaa subkliinistä hypogonadismia. Myös joillakin vitamiineilla on havaittu olevan optimaalisia tasoja verrattuna koko viitealueeseen.

On kuitenkin ensisijaista, että tuloksia vertaa aina henkilökohtaisiin aiempiin arvoihin ja seurataan, miten arvot ajan kanssa muuttuvat erityisesti elintapamuutosten jälkeen. On myös hyödyllistä ottaa useampia otoksia, jotta saadaan laajempaa kuvaa eri arvojen osalta ja jotta päivittäiset mahdolliset arvojen lievät vaihtelut eivät vaikuta merkittävästi tulosten tulkintaan.

Top 45 tärkeintä veriarvoa

On olemassa lukuisia veren biomarkkereita, jotka ovat tärkeitä terveydelle ja pitkäikäisyydelle, ja niiden merkitys voi vaihdella ihmisen iän, sukupuolen, sairaushistorian ja yleisen terveyden mukaan. Nykyisen tieteellisen tiedon perusteella alla on esitelty luettelo 45 verimarkkerista (ei kuitenkaan erityisessä tärkeysjärjestyksessä), joita käytetään yleisesti terveyden ja pitkäikäisyyden indikaattoreina.

On tärkeää huomata, että biomarkkereita ei tule tulkita erikseen ja niitä tulisi aina harkita yksilön sairaushistorian, elämäntapatekijöiden ja muiden asiaankuuluvien terveysmittarien yhteydessä (kattavat lähdeviitteet ja syvällisemmät tiedot löytyvät Laboratoriotulokset Haltuun verkkovalmennuseksta).

1. (Herkkä) C-reaktiivinen proteiini (CRP): CRP on proteiini, jota erittyy vasteena elimistön tulehdukselle. Korkea CRP-taso on liitetty lisääntyneeseen sydänsairauksien, diabeteksen ja muiden kroonisten terveystilojen ja kuolleisuuden riskiin. (Herkän) CRP-tason seuranta voi auttaa tunnistamaan tulehdustilan ja muut siihen liittyvät terveysongelmat.

2. Paastoverensokeri (fP-Gluk): Paastoverensokeri mittaa veressä olevan glukoosin määrää yön yli paaston jälkeen. Kohonneet verensokeritasot ovat keskeinen indikaattori diabeteksestä ja metabolisesta oireyhtymästä, joihin liittyy lisääntynyt sydänsairauksien, aivohalvauksen ja muiden kroonisten terveystilojen riski.

3. Hemoglobiini A1C (HBA1C): HbA1C mittaa keskimääräistä verensokeritasoa viimeisen 2-3 kuukauden aikana. Korkeat HbA1C -tasot osoittavat huonoa glukoosin hallintaa ja insuliiniresistenssiä, ja niihin on liitetty lisääntynyt sydänsairauksien, aivohalvauksen ja muiden kroonisten terveystilojen riski.

4. HDL-kolesteroli: HDL-kolesterolia kutsutaan usein ”hyväksi” kolesteroliksi, koska se auttaa poistamaan LDL-kolesterolia tai ”huonoa” kolesterolia verenkierrosta. Alhaiset HDL-tasot ovat sydänsairauksien riskitekijä, kun taas korkeat tasot liittyvät alhaisempi sydänsairauksien ja muiden kroonisten terveystilojen riski.

5. LDL-kolesteroli: LDL-kolesterolia kutsutaan usein ”huonoksi” kolesteroliksi, koska se voi vaikuttaa valtimoiden plakin muodostumiseen. Korkea LDL-taso voi olla sydänsairauksien ja muiden kroonisten terveystilojen riskitekijä.

6. Triglyseridit: Triglyseridit ovat veressä esiintyviä rasvoja ja varastorasvoja. Korkeisiin veren triglyseriditasoihin on liitetty lisääntynyt sydänsairauksien, aivohalvauksen ja muiden kroonisten terveystilojen riski.

7. Kokonaiskolesteroli: Kokonaiskolesteroli on HDL-, LDL- ja muiden kolesterolihiukkasten summa veressä. Korkeat kokonaiskolesterolitasot ovat sydänsairauksien ja muiden kroonisten terveystilojen riskitekijä. Alhainen kokonaiskolesteroli-taso taas voi aiheuttaa D-vitamiinin puutosta, steroidihormonien tuotantoon liittyviä ongelmia, masennusta ja lisätä riskiä eri syistä johtuvalle ennenaikaiselle kuolemalle.

Opi kaikki kolesterolista Biohakkerin kolesterolioppaasta.

8. Homokysteiini: Homokysteiini on rikkiaineenvaihdunnan haitallinen lopputuote ja aminohappo, joka voi olla myrkyllinen keholle korkeilla tasoilla. Korkeat homokysteiinitasot on liitetty lisääntyneeseen sydänsairauksien ja muiden kroonisten terveystilojen riskiin lisääntyneen hapetusstressin vuoksi.

9. D-vitamiini: D-vitamiini on välttämätön rasvaliukoinen vitamiini, jolla on ratkaiseva rooli luuston terveydessä, immuunijärjestelmän toiminnassa ja monissa muissa fysiologisissa prosesseissa. Alhaiset D-vitamiinitasot on liitetty erilaisiin terveysriskeinin, kuten muun muassa mukaan lukien osteoporoosiin, syöpään ja erilaisiin autoimmuunisairauksiin.

10. Seerumin rauta: Seerumin rautatasot mittaavat veren raudan määrää. Rauta on välttämätön ravintoaine, jolla on kriittinen rooli punasolujen muodostumisessa. Korkeat seerumin rautatasot on liitetty lisääntyneeseen sydänsairauksien ja kuolleisuuden riskiin, kun taas alhaiset tasot voivat johtaa anemiaan.

11. Ferritiini: Ferritiini on proteiini, joka varastoi rautaa elimistössä. Korkeat ferritiinitasot viittaavat laudan liialliseen varastointiin tai krooniseen tulehdukseen, joka vastaavasti on liitetty lisääntyneeseen riskiin sairastua sydänsairauksiin, syöpään ja diabetekseen. Liian alhaiset tasot kielivät rautavajeesta.

12. Transferriinin rautakyllästeisyys: Transferriinin rautakyllästeisyys mittaa transferriiniin (rautaa kuljettava proteiini) sitoutuneen raudan määrää. Kohonneet transferriinin kylläisyystasot voivat osoittaa ylimääräisen raudan varastoinnin ja lisääntyneen riskin erilaisten terveystilojen kanssa. Liian alhaiset tasot osoittavat rautavajeen.

13. Pieni verenkuva (PVK): PVK mittaa useita veren komponentteja, mukaan lukien punasolut, valkosolut ja verihiutaleet. Se voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan erilaisia tiloja, kuten anemiaa, infektiota ja leukemiaa.

14. Valkosolujen määrä (B-Leuk): Kertoo veressä olevien valkosolujen lukumäärän. Se voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan infektioita, tulehduksia ja immuunijärjestelmän häiriöitä. Matala, mutta viitealueen sisällä oleva arvo, on yhteydessä vähentyneeseen kuolleisuusriskiin.

15. Punasolujen lukumäärä (B-Eryt): Kertoo veressä olevien punasolujen lukumäärän. Se voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan anemiaa, munuaissairauksia ja luuytimen toimintahäiriöitä.

16. Hemoglobiini: Hemoglobiini on punasolujen proteiini, joka kuljettaa happea koko kehossa. Hemoglobiinitesti mittaa se veressä olevan määrän ja voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan anemiaa ja muita verihäiriöitä.

17. Hematokriitti: Hematokriitti mittaa veressä olevien punasolujen osuutta. Hematokriittitesti voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan anemiaa sekä mahdollista kuivumista.

18. Punasolujen keskitilavuus (MCV): MCV mittaa punasolujen keskimääräisen koon ja tilavuuden. MCV-testi voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan anemiaa ja muita verihäiriöitä.

19. Punasolujen keskimääräinen hemoglobiinin määrä (MCH): MCH mittaa hemoglobiinin määrän yhdessä punasoluissa. MCH-testi voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan anemiaa ja muita verihäiriöitä.

20. Punasolujen keskimääräinen hemoglobiinin määrä (MCHC): MCHC mittaa hemoglobiinin tiheyden tai konsentraation yhdessä punasolun tilavuudessa. MCHC-testi voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan anemiaa ja muita verihäiriöitä.

21. Verihiutaleiden lukumäärä (B-Trom): Verihiutaleet eli trombosyytit osallistuvat veren hyytymisketjuun. Verihiutaleiden määrittäminen voi auttaa diagnosoimaan ja seuraamaan verenvuotoa, hyytymistä ja luuytimen häiriöitä. Matala, mutta referenssialueiden sisällä oleva arvo on yhteydessä vähentyneeseen kuolleisuusriskiin.

22. Fibrinogeeni: Fibrinogeeni on proteiini, joka on tuotettu veren hyytymiseen osallistuvassa maksassa. Veren korkeat fibrinogeenitasot voivat lisätä sydän- ja verisuonisairauksien sekä aivohalvauksen riskiä.

23. D-dimeeri: D-dimeeri on proteiinifragmentti, joka syntyy, kun verihyytymä hajoaa. Kohonneet D-dimeeritasot veressä voivat osoittaa verihyytymän tai tromboottisen häiriön.

24. Prostataspesifinen antigeeni (PSA): PSA on proteiini, jota miehet tuottavat eturauhasessa. Kohonnut veren PSA-taso voi olla merkki eturauhassyövästä tai muista eturauhasen liittyvistä tiloista kuten hyvälaatuisesta liikakasvusta.

25. Testosteroni: Testosteroni on miesten kivesten tuottama sukupuolihormoni. Matalat testosteronitasot voivat aiheuttaa erilaisia oireita miehillä, mukaan lukien väsymys, vähentynyt libido ja lihasheikkous. Myöäs naiset tuottavat pieniä määriä testosteronia lisämunuaisista ja munasarjoista.

Lue kattava englanninkielinen artikkeli testosteronitasojen nostamisesta luonnollisin keinoin täältä.

26. Estrogeeni: Estrogeeni on naaraspuolinen sukupuolihormoni, joka on tuotettu munasarjoissa. Matala estrogeenitasot voivat aiheuttaa erilaisia oireita naisilla, mukaan lukien kuumat aaltot, yöhikot ja emättimen kuivuus.

Lisätietoja estrogeenistä ja muista naishormonista englanninkielisellä Biohacking Women verkkokurssilla.

27. Follikkelia stimuloiva hormoni (FSH): FSH on aivolisäkkeen tuottama hormoni, joka stimuloi munasarjojen follikkelien kasvua naisilla ja siittiöiden tuotantoa miehillä. Korkeat FSH-tasot voivat olla merkki naisilla vaihdevuosista tai miesten kivesten toimintahäiriöstä.

28. Luteinisoiva hormoni (LH): LH on aivolisäkkeen tuottama hormoni, joka stimuloi miehillä testosteronin tuotantoa ja naisilla progesteronia (ja ovulaatiota). Kohonnut LH-taso voi olla merkki vaihdevuosista naisilla tai miehillä HPG-akselin (hypotalamus-aivolisäke-kivekset) toimintahäiriöstä.

29. Kilpirauhasen stimuloiva hormoni (TSH): TSH on aivolisäkkeen tuottama hormoni, joka stimuloi kilpirauhasta tuottamaan kilpirauhashomoneja. Korkea TSH -taso voi olla merkki kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

30. Vapaa trijodityroniini (T3V): T3V on kudostasolla aktiivisesti vaikuttava kilpirauhashormoni. Alhainen matala T3V-taso on aina merkki kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

31. Vapaa tyroksiini (T4V): T4V on toinen kilpirauhasen tuottama kilpirauhashormoni (varastohormoni). Matala T4V-taso voi olla merkki kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai aivolisäkkeen toimintahäiriöstä.

32. Tyreoideaperoksidaasi vasta-aineet (TPO-ab): Immuunijärjestelmän tuottama vasta-aine voi hyökätä kilpirauhasta vastaan ja aiheuttaa kilpirauhasen tulehdustilan. Korkea TPO -vasta-aineiden taso voi olla merkki kilpirauhasen autoimmuunitaudista.

33. Kortikotropiini (ACTH): ACTH on aivolisäkkeen tuottama hormoni, joka stimuloi lisämunuaisia kortisolin tuottamiseksi. Korkeat ACTH -tasot voivat olla merkki lisämunuaisen vajaatoiminnasta tai Cushingin oireyhtymästä.

34. Kortisoli: Kortisoli on steroidihormoni, jota lisämunuaiset tuottavat vasteena stressille. Kortisoli noudattaa sirkadiaanista rytmiä elimistössä ja on välttämätön kehon normaalille toiminnalle. Se auttaa säätelemään elimistön vastetta stressiin ja sillä on rooli verensokerin hallinnassa, immuunijärjestelmässä ja tulehduksessa.

35. Insuliinin kaltainen kasvutekijä 1 (IGF-1): IGF-1 on hormoni, jota maksa tuottaa vasteena kasvuhormonin eritykselle. Se on välttämätöntä normaalin kasvun ja kehityksen kannalta. Epänormaalit tasot voidaan liittyä kasvuhäiriöihin ja muihin terveysongelmiin. Normaalit, mutta aivan ala- tai ylärajoilla olevat IGF-1-tasot liittyvät molemmat insuliiniresistenssiin.

36. Dehydroepiandrosteroni (DHEA): DHEA on lisämunuaisten tuottama hormoni ja sillä on rooli sukupuolihormonien tuottamisessa. DHEA: n epänormaalit tasot voivat liittyä lisämunuaisten toimintahäiriöihin ja muihin terveysongelmiin.

37. Follikulaarivaiheen estradioli: Estradioli on munasarjojen tuottama estrogeenhormoni. Kuukautisyklin follikulaarisen vaiheen aikana estradiolitasot nousevat ja niillä on rooli kehon valmistelussa ovulaatiota varten. Epänormaalit estradiolitasot voivat liittyä kuukautishäiriöihin ja muihin terveysongelmiin.

38. Luteaalivaiheen progesteroni: Progesteroni on munasarjojen tuottama hormoni ja se on välttämätön valmistaessa kohtua mahdolliseen raskauteen. Kuukautisjakson luteaalivaiheen aikana progesteronitasot nousevat. Epänormaalit progesteronitasot voivat liittyä kuukautisten häiriöihin ja muihin terveysongelmiin.

39. Kystatiini C: Kystatiini C on solujen tuottama proteiini ja sitä käytetään munuaisten toiminnan mittaamiseen. Kystatiini C:n kohonneet tasot voivat olla merkki munuaisten heikentyneestä toiminnasta.

40. Paastoinsuliini: Paastoinsuliini mittaa insuliinin määrää veressä paastoamisen jälkeen. Insuliini on haiman tuottama hormoni, joka auttaa kehoa säätelemään verensokeritasoja. Korkeat paastoinsuliinitasot voivat viitata insuliiniresistenssiin tai diabetekseen.

41. Kreatiniini: Kreatiniini on lihaksen tuottama jätetuote normaalin aineenvaihdunnan aikana. Munuaiset suodattavat sen verestä, josta sitä erittyy virtsaan. Kreatiniinitason mittaamista voidaan käyttää munuaisten toiminnan arviointiin. Kohonneet kreatiniinitasot veressä voivat viitata heikentyneen munuaisten toimintaan tai munuaisvaurioihin.

42. Virtsahappo: Virtsahappo on aineenvaihdunnan jätetuote, jota tuotetaan kun elimistö hajottaa puriineja, joita on monissa ruoka-aineissa ja elimistön soluissa. Munuaiset erittävät suurimman osan uraatista eli virtsahaposta, mutta jos sitä tuotetaan liian paljon tai munuaiset eivät toimi kunnolla, veren virtsahappotasot voivat nousta. Veren korkeat virtsahappotasot voivat johtaa kihtiin, mikä aiheuttaa nivelkipuja ja turvotusta. Kohonnut virtsahappotaso voi myös olla riskitekijä metabolisille taudeille ja sydän- ja verisuonisairauksille.

43. Alaniini-aminotransferaasi (ALAT): ALAT on entsyymi, jota löytyy pääasiassa maksasta. Se vapautuu verenkiertoon, kun maksasolut ovat vaurioituneita, mikä voi tapahtua ilmentyä hepatiitissa, alkoholin väärinkäytössä tai maksasyövässä. Joskus raju liikuntakin voi hetkellisesti nostaa ALAT-tasoja.

44. Aspartaatti-aminotransferaasi (ASAT): ASAT on entsyymi, jota löytyy monista kehon kudoksista, mukaan lukien maksa, sydän ja lihakset. Kuten ALAT, sitä vapautuu verenkiertoon, kun solut ovat vaurioituneet. Korkeat ASAT-taso voi osoittaa maksan, sydämen tai lihaksen vaurioita. Hieman kohonneita ALAT-tasoja havaitaan myös metabolisen oireyhtymän, hyperlipidemian, lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen yhteydessä.

45. Gamma-glutamyylitransferaasi (GT): GT on entsyymi, jota löytyy maksasta, haimasta ja muista elimistä. Se osallistuu glutationin aineenvaihduntaan (sisäinen antioksidantti, joka auttaa suojaamaan soluja vaurioilta). Kohonnut GT-tasot veressä voi viitata maksa- tai sappikanavan taudin ja liiallisen alkoholin kulutuksen.

Suurin osa näistä markkereista (95%) käydään tarkasti läpi suositulla verkkokurssillamme Laboratoriotulokset haltuun. Liity mukaan kurssille tästä!

Orgaanisten happojen testi (OAT)

Organic Acids Test (OAT) on diagnostinen työkalu, joka mittaa orgaanisten happojen metaboliitteja virtsassa. Näitä aineenvaihduntatuotteita elimistö tuottaa erilaisten aineenvaihduntareittien toiminnan seurauksena – ne voivat antaa tietoa ravinteiden puutteista, energiantuotannosta ja suoliston mikrobiomin terveydestä.

OAT:n avulla voi havaita ja seurata erilaisia tiloja, mukaan lukien ravinteiden puutteita, tulehdusta, hapetus tressiä, mitokondrioiden toimintahäiriöitä ja poikkeavuuksia välittäjäaineiden aineenvaihdunnassa. Se voi myös tunnistaa haitallisten bakteerien tai hiivan liikakasvun suolistossa ja epätasapainon suoliston mikrobiomissa, mikä voi vaikuttaa moniin terveysongelmien kehittymiseen.

Yksi orgaanisten happojen testin tärkeimmistä eduista on, että se voi tarjota kattavan kuvan yksilön aineenvaihduntaprofiilista, mukaan lukien tietoa siitä, kuinka henkilön kehon käsittelee erilaisia ravintoaineita ja kuinka hyvin mitokondriot toimivat. OAT voi auttaa terveydenhuollon ammattilaisia räätälöimään ravitsemusta ja lisäravinneohjelmaa yksilön yksilöllisten tarpeiden mukaan tunnistamalla ravintoaineiden puutteet ja epätasapainot. Lisäksi tunnistamalla suoliston mikrobiomin epätasapainoa OAT voi auttaa ohjaamaan ruokavalio- ja elämäntapatoimenpiteitä, jotka voivat parantaa suoliston terveyttä ja yleisiä terveysmuuttujia.

Suosittelemme Metabolomix+ -kotitestin tekemistä.

Metabolomix + analyysin aineenvaihdunta-alueet:

Perusprofiili:

Orgaaniset hapot

Imeytymishäiriöt ja dysbioosi

Soluenergia ja mitokondriot

Välittäjäaineet

Vitamiinimerkkiaineet

Toksiini- ja detoksifikaatiomerkkiaineet

Tyrosinin aineenvaihdunta

Aminohapot

Välttämättömät aminohapot

Ei-välttämättömät aminohapot

Aineenvaihdunnan välituotteet

Ravinnon peptidien merkkiaineet

Oksidatiivisen stressin eli hapetusstressin merkkiaineet

Täydellinen esimerkkiraportti Metabolomix+ testistä löytyy täältä.

Aminohapot (virtsasta)

Aminohapot sisältävät neljää elämälle välttämätöntä alkuainetta: hiiltä (C), vetyä (H), happea (O) ja typpeä (N). Ihmiselle tärkeitä aminohappoja tunnetaan yhteensä 20, joista välttämättömiä on 9 (täytyy saada ravinnosta) ja loput 11 pystytään syntetisoimaan elimistössä. Aminohapot luokitellaankin ravitsemuksessa välttämättömiin ja ei-välttämättömiin aminohappoihin. Osa jälkimmäisistä luokitellaan vielä ehdollisesti välttämättömiksi eli näitä on hyvä saada ravinnosta, sillä elimistön synteesiprosessi ei riitä täysin täyttämään elimistön tarpeita.

Aminohapoista muodostuvia proteiineja tarvitaan elimistössä moniin eri tehtäviin. Niitä ovat muun muassa seuraavat:

Kudosten kasvu ja uusiutuminen
Kudosvaurioiden korjaus
Detoksifikaatio
Ravinnon pilkkominen (ruoansulatusentsyymit)
Entsyymit ja kofaktorit (katalysoivat kemiallisia reaktioita
elimistössä)
Rakenteellisina osina toimiminen (kudoksissa ja solukalvoilla)
Kemiallisten prosessien kiihdyttäminen ja säätely
(koentsyymit ym.)
Biologisina siirtäjäproteiineina toimiminen (esim.
hemoglobiini)
Immuunijärjestelmän toiminta (vasta-aineet ja
immunoglobuliinit)
Välittäjäaineet ja signaalien viejät
Hormonina toimiminen
Varastointi (esim. ferritiini)
Energiantuotanto
Solujen liike

Opi lisää aminohapoista ja rasvahapoista Biohakkerin ravitsemusoppaasta.

Rasvahapot (verestä)

Rasvahapot ovat kemialisia yhdisteitä, jotka koostuvat hiilestä ja vedystä sekä happo-osan karboksyyliryhmästä, joka sisältää lisäksi happea. Luonnossa ne muodostavat eri pituisia hiiliketjuja, joiden pituus määrittää rasvahappojen luokan (lyhytketjuiset ravahapot, keskipitkät rasvahapot, pitkäketjuiset rasvahapot ja erittäin pitkäketjuiset rasvahapot).

Elimistö osaa lisäksi syntetisoida suolistossa lyhytketjuisia rasvahappoja muun muassa suoliston bakteerien avulla. Luonnossa esiintyy näiden lisäksi myös keskipitkiä rasvahappoja, joita on esimerkiksi kookoksessa. Rasvahappojen tyydyttyneisyysaste riippuu hiiliketjujen välisistä mahdollisista kaksoissidoksista. Pelkästään yksöissidoksia sisältävät rasvahapot ovat tyydyttyneitä. Kertatyydyttyneissä rasvahapoissa on yksi hiiliatomien välinen kaksoissidos, monityydyttymättömissä useampi. Näin ollen rasvahapot voivat myös olla joko tyydyttyneitä, kertatyydyttymättömiä tai monityydyttymättömiä.

Rasvahapot vaikuttavat elimistössä solujen signalointiin eli viestintään ja muuttavat geeniekspressiota muun muassa rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihdunnassa. Lisäksi rasvahapot voivat toimia niin sanottuina ligandeina peroksisomien proliferaatioaktivoiduille reseptoreille (PPAR), jotka ovat tärkeitä muun muassa tulehduksen (esim. eikosanoidit), rasvan muodostumisen (adipogeneesi), insuliinin toiminnan ja neurologisten toimintojen säätelyssä.

Rasvahappojen lisätutkimusosio Metabolomix+ testiin:

Omega-3 rasvahapot
Omega-6 rasvahapot
Omega-9 rasvahapot
Tyydyttyneet rasvahapot
Monityydyttymättömät rasvahapot
Delta-6-desaturaasiaktiivisuus
Sydän- ja verisuonitautien riski (omega-3 indeksi)

Suoliston mikrobiomi ja mikrobiota – Tärkeä tutkimus kaikille

Mikrobiomi ja mikrobiota termejä käytetään usein ristiin, mutta nämä termit kuitenkin eroavat toisistaan oleellisesti. Mikrobiomi on genomien kokoelma kaikista ympäristössä olevista mikro-organismeista. Esimerkiksi ihmisen mikrobiomi viittaa mikro-organismien ryhmään kehon ympärillä ja sen eri osissa (mukaan lukien iho, silmät, suolisto ja niin edelleen). Mikrobiomi yleensä myös kuvaa mikro-organismien genomia ja geneetistä koodia (vrt. genomi). Mikrobiota taas viittaa yleensä tiettyihin mikro-organismeihin, joita löytyy tietystä spesifistä ympäristöstä. Tässä tapauksessa mikrobiota (eli suoliston mikrobiota) viittaa kaikkiin suolistossa esiintyviin mikro-organismeihin, kuten bakteereihin, viruksiin ja sieniin.

Arvioiden mukaan suolistossa elää 500–1 000 erilaista bakteerilajia. Suolistossa yleisimmät bakteerilajit ovat Bacteroides, Clostridium, Fusobacterium ja Bifidobacterium. Muita tunnettuja kantoja ovat Escherichia ja Lactobacillus. Bifidobacterium- ja Lactobacillus-kannat ovat tyypillisesti käytettyjä probioottivalmisteissa, koska ne ovat laajimmin tutkittuja.

Suolistossa olevien bakteerien toimintoihin kuuluu hiilihydraattien hajottaminen (fermentointi), joita elimistö ei muuten pysty sulattamaan. Suoliston bakteerikannat osallistuvat myös K-vitamiinien, B-vitamiinien ja joidenkin kivennäisaineiden (magnesiumin, kalsiumin ja raudan) imeytymiseen sappihappojen tuotannossa ja immuunijärjestelmässä. Lisäksi ne toimivat suojaseininä erilaisia taudinaiheuttajia vastaan.

Suolen bakteerikanta muuttuu nopeasti aina, kun ruokavaliota muutetaan. Hiirillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että mikrobiota voi muuttua yön aikana ruokavaliota muuttaessa. Samanlaisia muutoksia tapahtuu myös ihmisillä, mutta tarkkaa ajanjaksoa ei tiedetä. Suolistoystävällisempään ruokavalioon siirtyminen on tuonut myönteisiä tuloksia kroonisen tulehduksen, liikalihavuuden ja suoliston läpäisevyyden hoidossa.

GI360 – Suolistotestien Lamborghini

Henkilökohtainen hoitostrategia on osa lääketieteen tulevaisuutta. Se perustuu yksilölliseen biokemiaan ja geneettiseen periumään liittyviin tietoihin. Tämä testi auttaa sinua saamaan objektiivista tietoa itsestäsi, luomaan tarkemman hoitostrategian ja toteuttamaan muutoksia, jotka johtavat parempaan terveyteen.

Suoliston GI360 x3 -testi käyttää useita seulontamenetelmiä (multipleksi-PCR, MALDI-TOF ja mikroskopia) patogeenien, virusten, loisten ja bakteerien havaitsemiseen. Nämä voivat ilmetä akuuteina tai kroonisina maha-suolikanavan oireina ja sairauksina tai mahdollisesti suolistoon liittyvinä oireina.

Kuva: Esimerkkiraportti ja GI360 analyysin ensimmäinen sivu (yleiskatsaus).

GI360 profiilissa on erityisen laaja mikrobiomiosuus. Se tunnistaa yli 45 mikrobia, jotka voivat olla dysbioosin eli bakteeriepätasapainon ja kroonisten sairaustilojen taustalla.
Raportin dysbioosi-indeksi (DI) arvioi asteikolla 1-5 asiakkaan näytteen bakteerien kokonaismäärään ja profiiliin vertailupopulaatioon suhteutettuna. Arvot yli kahden osoittavat normaalista poikkeavan mikrobiston.
Mm. näiden tietojen pohjalta voidaan huomioida ja rakentaa yksilöllinen hoito-ohjelma.

Testi soveltuu käytettäväksi erityisesti seuraavissa suolistosairauksissa ja kroonisissa ongelmissa:

Ruoansulatuskanavan oireet
Autoimmuunisairaudet
IBD / IBS
Tulehdukset
Ruokayliherkkyydet
Ravitsemukselliset puutteet
Nivelkipu
Krooninen tai akuutti ripuli
Verinen uloste
Limakalvon toimintahäiriö
Vatsakipu
Kuume ja oksentelu

Tutkimus tehdään kolmena peräkkäisenä päivänä mahdollisimman tarkan lopputuloksen saamiseksi.

GI360 x3 laaja suolistoanalyysi on tämän hetken tarkin ja laajin suoliston tilaa mittaava ulostetutkimus. Testi on myös käytössä lukuisilla funktionaalisilla lääkäreillä ympäri maailman.

Geneettinen testaus (DNA) ja sen valtavat mahdollisuudet

Geneettisen koodisi tuntemisen mahdollistavat DNA-testit, jotka perustuvat uusimpaan tieteeseen ja teknologiaan. Ne voivat auttaa tekemään parempia valintoja jokapäiväisessä elämässä ja löytämään tehokkaampia keinoja muuttaa elämäntapoja. Samalla DNA-testit auttavat optimoimaan terveyttä ja saavuttamaan henkilökohtaisia tavoitteita.

Geenitestaus on tehokas apuväline, joka on mullistanut terveydenhuollon. Sen avulla yksilöt voivat saada käsityksen geneettisestä rakenteestaan ja ymmärtää paremmin riskiään sairastua tiettyihin sairauksiin tai tiloihin. Analysoimalla yksilön DNA:ta geneettinen testaus voi paljastaa tietoa geneettisistä mutaatioista, muunnelmista ja muutoksista, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi yksilön terveyteen. Näiden tietojen avulla ihmiset voivat tehdä tietoisempia päätöksiä terveydestään, mukaan lukien elämäntapamuutokset ja ennaltaehkäisevät toimenpiteet vähentääkseen riskiään sairastua tiettyihin sairauksiin.

Lisäksi geneettisellä testauksella voidaan diagnosoida ja hoitaa erilaisia sairauksia ja tarjota yksilöllisiä ja kohdennettuja hoitoja, jotka voivat parantaa merkittävästi potilaiden tuloksia. Geenitestauksen merkitystä terveydenhuollossa ei voi liioitella, ja tekniikan kehittyessä se voi mahdollisesti muuttaa tapaamme lähestyä sairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa.

Integral DNA: Kolmen DNA-testin kombinaatio (Resilience + Health + Active)

Tarkkuusravitsemus (precision nutrition), tarkkuuslääketiede (precision medicine) ja nutrigenomiikka ovat kaikki toisiinsa liittyviä käsitteitä, jotka mullistavat ajattelumme terveydestä ja ravitsemuksesta. Pohjimmiltaan nämä termit viittaavat kehittyneen teknologian ja datan käyttöön henkilökohtaisten terveyssuunnitelmien luomiseen. Yksilön DNA:n ja elämäntavan ymmärtäminen voi räätälöidä nämä suunnitelmat vastaamaan henkilön ainutlaatuisia tarpeita.

Integral DNA:n avulla saat kolme tehokasta uutta geneettistä testiä, jotka auttavat sinua tekemään parempia elämänvalintoja ja tehokkaampia elämäntapamuutoksia. Kun tiedät geneettisen koodisi, voit avata kehosi salaisuudet optimoidaksesi terveyden ja saavuttaaksesi henkilökohtaiset tavoitteesi.

Testisarja koostuu kolmesta eri geneettisestä testistä, jotka antavat sinulle kattavan kuvan terveydestäsi. Aikaisemmin yhden geenitestin hinnalla saat kolme. Hanki testi täältä.

DNA terveys

DNA Health® testaa tunnettuja geneettisiä muunnelmia, jotka vaikuttavat merkittävästi terveyteen ja erilaisiin sairauksien, kuten osteoporoosin, syövän, sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen riskeihin.

DNA aktiivisuus

DNA Active analysoi geenejä, joiden on havaittu vaikuttavan merkittävästi seuraaviin alueisiin: pehmytkudosvaurioriski, palautuminen, voimantuotantopotentiaali, kestävyyspotentiaali, kofeiiniaineenvaihdunta, suolaherkkyys ja huippusuorituksen ajoitus.

DNA resilienssi

DNA Resilience tarjoaa tietoa seitsemästä keskeisestä molekyylialueesta, jotka vaikuttavat stressiin ja resilienssiin eniten. Näitä ovat neuropeptidi Y, oksitosiini, neurotrofiset tekijät, kortisoli, noradrenaliini, dopamiini ja serotoniini.

Kuva: Esimerkkiyhteenveto DNA resilienssi osatestistä.

Tutustu tarkemmin Integral DNA testiin täällä.

Epigeneettinen testaus – ennaltaehkäisevän lääketieteen tulevaisuus?

Epigenetiikka tutkii, kuinka geeniekspression muutoksia voi tapahtua ilman muutoksia taustalla olevassa DNA-sekvenssissä. Useat tekijät, kuten ympäristöaltistuminen, elämäntapavalinnat ja muut ulkoiset vaikutukset, voivat vaikuttaa tähän.

Ihmisen terveyden kannalta epigenetiikan uskotaan vaikuttavan erilaisiin tiloihin, mukaan lukien syöpä, sydän- ja verisuonitaudit ja neurologiset sairaudet. Ymmärtämällä paremmin epigeneettisten muutosten taustalla olevia mekanismeja tutkijat toivovat voivansa kehittää uusia hoitoja ja interventioita, jotka voivat ehkäistä tai hoitaa näitä tiloja.

Tekijöitä, joiden on osoitettu vaikuttavan epigeneettisiin muutoksiin, ovat ruokavalio, liikunta, stressi ja altistuminen myrkkyille ja saasteille. Geneettisillä tekijöillä voi myös olla rooli yksilön alttiuden määrittämisessä epigeneettisille muutoksille.

Vaikka genetiikan, epigenetiikan ja ympäristötekijöiden monimutkaisesta vuorovaikutuksesta ei vielä tiedetä paljon, tämän alan tutkimus edistyy nopeasti. Se voi mullistaa ymmärryksemme ihmisten terveydestä ja sairauksista.

Epigenomi on dynaaminen järjestelmä, jolla on merkittävä rooli ikääntymisessä. DNA:n metylaatio ja histonimuunnelmat muuttuvat kronologisen iän ja kroonisten sairauksien mukaan. Ikääntyminen liittyy yleiseen hypometylaatioon ja paikalliseen hypermetylaatioon. DNA:n metylaation analysoimiseksi asianmukaisesti on kehitetty erilaisia "epigeneettisiä kelloja" (kuten Horvath-kello, Weidner-kello ja Hannum-kello).

Epigeneettisten muutosten tyypit

Useita erilaisia epigeneettisiä modifikaatioita voidaan mitata, joista jokainen voi tarjota tärkeitä näkemyksiä yksilön terveydestä ja sairausriskistä. Näitä ovat muun muassa:

DNA:n metylaatio: Tämä lisää metyyliryhmän tiettyyn kohtaan DNA-molekyylissä, mikä voi muuttaa geenien ilmentymistä. Epänormaalit metylaatiomallit on liitetty useisiin sairauksiin, mukaan lukien syöpä ja sydän- ja verisuonitaudit.
Histonimuunnos: Histonit ovat proteiineja, jotka auttavat DNA:n pakkaamisessa tiiviiksi rakenteeksi. Histonien modifiointi voi muuttaa geenien saavutettavuutta joko edistämällä tai estämällä niiden ilmentymistä.
Ei-koodaava RNA: Koodaamattomat RNA-molekyylit eivät koodaa proteiineja, mutta voivat säädellä geenin ilmentymistä olemalla vuorovaikutuksessa muiden RNA-molekyylien tai proteiinien kanssa.
Kromatiinin rakenne: Tapa, jolla DNA pakataan kromatiiniin, voi myös vaikuttaa geenien ilmentymiseen. Kromatiinin rakenteen muutokset on yhdistetty erilaisiin sairauksiin.

Ikääntyminen on erittäin monimutkainen ja erittäin yksilöllinen prosessi, joka on ymmärrettävä täysin. Siksi monet ikääntymiseen liittyvät biomarkkerit voivat vain naarmuttaa pintaa ja antaa tietyn näkökulman ikääntymiseen liittyviin asioihin. Näin ollen laaja-alaisten rutiinilaboratoriotestien, epigeneettisten testien, molekyylibiomarkkerien ja fenotyyppisten markkerien yhdistelmä voi olla paras ratkaisu arvioida kokonaisvaltaista näkemystä yksittäisestä ikääntymisprosessista.

Biohacker Center tarjoaa tulevaisuuden huippuluokan epigeneettiset testit.

Toistaiseksi suosittelemme GlycanAge-testin suorittamista, joka on kotona tehtävä verikoe, joka analysoi elimistössä olevia glykaaneja (soluja päällystäviä sokereita) biologisen ikäsi määrittämiseksi. Testissä tarkastellaan IgG-glykoomikoostumustasi (joka säätelee matala-asteista kroonista tulehdusta ja ajaa ikääntymistä). GlycanAge-teknologia ylittää olemassa olevat biologiset ikätestit integroimalla ikääntymisen geneettiset, epigeneettiset ja ympäristölliset näkökohdat.

Lue lisää GlycanAge-testistä täältä.

Yhteenveto

Kokonaisvaltaisen yleisen terveydentilan arvioimiseksi on erittäin suositeltavaa käyttää tässä artikkelissa mainittuja biomarkkereita ja luottaa nykyiseen tieteelliseen tietoon ihmisen fysiologiasta. On suositeltavaa suorittaa kaikki nämä testit vähintään kerran ja suositeltujen sekä tehtyjen elintapojen muutosten jälkeen 6–12 kuukauden kuluttua arvioidaksesi niiden vaikutusta fysiologiaasi, biokemiaasi ja epigenetiikkaasi.

Saadaksesi kokonaisvaltaisen näkemyksen terveydestäsi, suosittelemme, että käyt läpi kattavan veren biomarkkeripaneelin, orgaanisten happojen testin, aminohapot (jotka sisältyvät orgaanisten happojen testiin), rasvahapot (orgaanisten happojen testin lisänä), kattava mikrobiotesti, integraalisen DNA-testin ja epigeneettinen testin. Nämä testit on suunniteltu antamaan sinulle tarkempi ja syvällisempi käsitys terveydestäsi. Strategisilla seurantatestillä elämäntapamuutosten tekemisen jälkeen voit seurata edistymistäsi ja tehdä tietoisempia päätöksiä terveydestäsi.

Avainsanat

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä